Ajolle opetusta

Vietimme Rasalassa 4 yötä. Menimme sinne joulupäivän iltana ja tulimme tänään päivällä pois.
Koko aika meni hevosten kanssa touhutessa. Mitä nyt illalla sitten saunottiin :)
Sisko miehineen saivat vähän huilia muutamana aamuna kun vuoroteltiin aamutallin tekoa. Ymmärrän aina vaan paremmin että kuinka raskasta on herätä oikeasti ihan jokaikinen aamu seitsemältä talliin. Itellä on sinänsä helppo työ myyjänä kun viikonloput on vapaita ja työaika on 8.30-17.00.

Aamurutiinit on sinänsä ihan yksinkertaiset, osaisin jopa yksinäänkin tehdä ne. Ensimmäisenä hevoset juotetaan ja sitten ne köijätään ulos. Pilkkopimeään. Kolmelle laitetaan loimi. Einarille, Huispalle ja Kekelle. Sitten siivotaan karsinat ja kannetaan uudet purut karsinoihin. Tällä hetkellä siivottavia karsinoita on 11. Eli kaikki tallin karsinat ovat käytössä.

Onneksi kaikki tallin hevoset on helppoja käsitellä, kukaan ei ole vihamielinen eikä hirveän hankala. Oreja pitää tietenkin varoa ja varsatkin osaavat vaikka mitä temppuja. Aiemmin en mielelläni koskenut tallin kuninkaaseen, Mikuun, koska se osasi olla vähän yrmeä. Se suojeli karsinaansa tarkasti, sinne ei passannut kättänsä työntää kaltereiden välistä. Mutta kyllä senkin kanssa toimeen tuli kun oli rohkea eikä arastellut.

Tapaninpäivänä kaikki ajohevoset ajettiin, myös Jarra takaa. Sitä on nyt puolenkymmentä kertaa ajettu pitkillä työohjilla. Olen ollut ihmeissäni siitä että miten hienosti se on käyttäytynyt. Kävelee reippaasti eikä pahemmin katsele ja säpsyile. Kääntyminen ja pysähtyminenkin sujuvat jo. En ole itse osallistunut ajoon kuin ekalla kerralla. Parempi että opetuksen hoitavat ne, ketkä sen kanssa sitten töitä tekevät. Hyvin niillä tuntuu yhteistyö sujuvan.

Tänään sitten ajateltiin kokeilla kärryjä perään. Siinä tuli pieniä vastoinkäymisiä, mutta onneksi niistä selvitään. Ajamaan ei päästy, koska Jarra sai pari kertaa pienen veto/aisapaniikin kiinni ollessaan. Aisat kyljillä olivatkin sitten neidille liikaa ja siinä sitten seinää vasten meuhkattiin pariin otteeseen. Onneksi riimut eivät hajonneet, sitten olisi voinut vahinkoa aiheutua. Kärreistä taipui toinen aisa vähän. Yllättävän nopeasti tamma tajusi että raivoaminen ei johda mihinkään, kärryt pysyvät perässä ja irti ei pääse. Siihen se sitten rauhottui seisomaan. Siskon mies hyppäsi kyytiin istumaankin ja oli niin hilkulla että oltaisi laskettu seinästä irti, mutta ajateltiin sitten että parempi harjoitella muutaman kerran vielä sitä seinässä seisomista.

 

Hirvi :D

 

 

Takaa-ajaminen episodin jälkeen onnistuikin sitten aivan huippuhienosti. Ei tarvinnut taluttajaakaan kuin sillointällöin. Voi olla että eka ajo menee vuodenvaihteen yli, lunta täällä toivottaisiin niin kovasti! Lumi antaisi vähän vastusta kärryihin jos hevonen lähtee ryöstämään. Tieltä voisi koukata suoraan pellolle ajamaan. Ja muutenkin olisi kiva kun se toisi valoa ja talven tuntua tähän synkkään ja sateiseen maisemaan.

Uutenavuotena taas takaisin Rasalaan, siihenhän on enää vain pari päivää! Ja huomenna aion kirjoittaa tänne tapaninpäivänä talliin muuttaneesta uudesta asukkaasta, Tahvo Jalmarista....

Joulua

Talvikengät

Jarra on eilen saanut talvikengät alleen. Aamulla sain neljä tekstiviestiä, missä luki 1/4, 2/4, 3/4 ja lopulta 4/4. Tilannepäivitystä tuli siis kengittäjältä :D Kengitys oli sujunut ongelmitta. Pääpuolessa oli toinen rauhoittelemassa ja siskon mies löi kengät jalkaan. Tuli hieman erinäköinen hevonen, nyt se näyttää jo ihan RAVURILTA! Tosin lihaksia pitäisi vissiinkin saada jostain hieman lisää.

Kengät laitettiin jalkaan siksi koska täällä on tosi liukkaat tiet. Lunta ei ole yhtään ja tie on aivan peilijäällä. Tarhaan vieminenkin on ollut jo haasteellista kun hevoset varovat niin paljon. Ajolleopetuksen voisi unohtaa täysin ennen kunnon lumikelejä jos kenkiä ei oltaisi laitettu. On tässä tosin nyt sekin ongelma että hevonen kestää pystyssä mutta opettajat ei. Täytynee pyytää pukkia tuomaan talon väelle ruuvinastat kuomien pohjiin :D

Oltiin viime yö Rasalassa, tonttuilemaan sinne alun perin lähdettiin mutta jäätiinkin sitten yökylään. Tulipahan touhuiltua illalla tallissa, harjailin Jarraa käytävällä ja sisko toimi paparazzina samalla. Pitää aina muistaa ottaa ahkerasti kuvia että voi niitä sitten tänne blogiin lisäillä.

Jarra sai viikko sitten rotinoitakin, Ystäväperhe kävi sitä katsomassa ja tuomassa pikku pussukan josta löytyi satin-harjankiillotus/selvitysaine, kampa ja letitysrusetteja :D Ihana idea pitkätukkaiselle tytölle!

 

 

Joulua vietelläänkin sitten kotona, ainakin joulupäivään saakka. Sitten voi hyvinkin olla että pakataan kimpsut ja kampsut ja suunnistetaan maalle. Valmiiksi jo tapaninajoja suunnittelemaan :) 

 

 

 

 

 

Sukukatsaus

Jarran isä K.M. Nopsa on syntynyt vuonna 1992. Jälkeläisiä tummanpunarautiaalla orilla on yhteensä 246 kappaletta. Niistä on 59 ruunaa, 45 oria ja 142 tammaa. Naispuolisia siis selvästi enemmän :)
K.M. Nopsa on 158 cm korkea ja sen kantakirjalausunnossa sanotaan näin:

Hyvät tyypit, pyöreä sopusuhtainen lihaksikas runko, pitkä kevyt kaula, korkea säkä, pyöreä lautanen.  Kuivanlaiset melko hyväasentoiset jalat, hyvät kaviot.
Etujalkojen liikkeet suorat ahtaanlaiset ja takajalkojen liikkeet hieman sisäkierteiset käynnissä, suorat väljät juoksuliikkeet, ilmavat lennokkaat askeleet. Herkkä, erittäin hyvä ajaa, hieman arka, rauhaton mittauksessa.

Suurkilpailusaavutuksia sillä on 5.

1996 Pikkuprinssin voitto, Oulu Expressin kolmas sija ja Kriteriumin toinen sija.
1997 Pikkukunkun toinen sija ja Derbyn voitto.

Ori kilpaili vain vain 47 kertaa. Niistä voittoja oli 15, kakkosia 10 ja kolmosia 5. Voitto- ja sijaprosentit ovat 32/64. Ennätyksiksi jäivät 25,4aly-26,1ke. Rahaa sille ehti kertymään reilut 54 000 euroa. K.M. Nopsan isä on Kihin-Muisto (23,1aly-24,3ly) ja emä Ero-Muska (30,8aly-32,0ke).

K.M. Nopsan jälkeläisiä ovat mm. Haaste-Poika (21,4aly-24,6ke), Sopun Haaste (23,4aly-26,9ke), Kensu (24,4aly-25,7ke), Airot (25,5aly-29,2ke) ja Meijän Tyttö (24,2aly-27,4ke) Valioaikaisia jälkeläisiä on 4 ja tähtiaikaisia 21.

Nuoremmista jälkeläisistä kiinnostavia ovat ainakin Meijän Tyttö -07 (mm. nuorten sarjan voitto), Iidan Tähti -09 ja Notarik -08.

                                                                            Raya


Jarran emä on hieno Vokkerilainen tamma Raya. Emältään se on perinyt tukan pituuden, mutta isältään sen taipuvuuden. Harjakset nimittäin taipuvat samalle puolelle mitä K.M. Nopsalla.

Raya on syntynyt 1998. Sen emä on valiotamma Lumosari (33,2aly 31,9ly) ja emänemä valiotamma Sarikas. Raya on starttaamaton. Jälkeläisiä sillä on 4.

Sen sisaruksista ovat startanneet mm.
t. Lumon Aihe (24,5aly-26,4ke) josta o. Luiskeri (23,9aly-25,0ke)
o. Voronits (26,3aly-26,6ly)
t. Kihti-Tyttö (27,5aly-28,9ke)
t. Lumon Toive  (35,6ake-35,1ke), josta r. Sarin Toivo (25,8aly-28,1ke)

Suvun puolesta olen hevosvalintaani tyytyväinen. Jarralla ei ole mikään yleinen sukulinja vaikka Vokker löytyykin taulusta. Emälinja varsinkin on mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen. Sukujuttuihin tullaan varmasti perehtymään tässä blogissa useamminkin, olen nimittäin aika intohimoinen sukujen tutkiskelija.

Joulu lähestyy...

 

 

 

 

Jarrasta ei vielä tälle vuodelle saada tahvananajo-hevosta, mutta kenties vielä joskus? ;) Käväistiin viime viikonloppuna jouluostosten lomassa Rasalassa, ehdin vähän rapsuttelemaan tammaakin. Talon nuori väki oli lomalla, lomittaja hoiti hevosten syötöt ja ulos/sisään viennin. Lomittajalla ei Jarran kanssa aluksi oikein sujunut, eihän se sitten antanut kiinni aitauksesta. Ei ollut päästänyt paria metriä lähemmäs ja sitten oli pukitellut ja hyppinyt ja juossut ympäri tarhaa kun muut menivät sisälle. Nooh, muutaman päivän harjottelun jälkeen alkoi lomittajankin kanssa sujumaan. Kehui tuo hevosta että on ystävällisen oloinen tamma vaikka vähän häntä koettelikin.

Ilmeisesti se ei vain tajua sitä että lähestytään käsi ojossa päätä kohti. Kasvattajillaan sille on laitettu naruriimu päähän, siis ensin menty kaulan luo ja kiedottu naru ympäri. Mutta pikkuhiljaa, oppiihan se. Sisko on nyt saanut sen ihan hyvin kiinni kun on ensin vähän rapsutellut ja sitten ottanut riimuista.

Inhottavaa kun tuli tälläiset huonot ilmat, kaikki tiet ovat tosi liukkaat ja kovat. Ajo-opetuksesta ei oikein tahdo tulla mitään. Ja luvannut tällaista säätä vaikka kuinka kauan... Saa nähdä meinaavatko laittaa sille kengät jalkaan vai vuolla vain. Kauhistuttaa jo valmiiksi että miten se käyttäytyy, vaikka hyvin tuo antoi jalkansa nostaa.

Ja eiköhän tuo saada nopeasti ajollekkin opetettua, miulla on siihen vahva luotto! :)

 

 

 

 

 

Iloista joulunaikaa <3

 

 

 

 

 

 

 

 

Miku <3 Hevosista parhain. Antaa rekiajoa pilvien päällä. Tässä kuvassa viimistä kertaa tahvananajossa viime talvena.

 

 

 

                                                         


                                                                Riemukas ajoporukka.

Lukijat

Blogiini saa myös kommentoida :) Jos tänne joku sattuu eksymään.

Arkea

Arki alkoi eilen. Jarra jäi kotiinsa Lappeenrantaan ja meijän perhe körötteli sunnuntai-iltana kotiin. Sunnuntaina kokeiltiin sille ensimmäistä kertaa valjaita selkään ja ajettiin pari pikku rinkiä takaa. Hieman ihmetteli että mikä on homman nimi mutta reippasti ja tottelevaisesti kuitenkin käveli vierellä.

 

Ikävähän sitä on jo nyt, mutta onneksi saan olla luottavaisin mielin täällä, tietäen että sillä on kaikki hyvin. Siskon kanssa soitellaan monta kertaa päivässä muutenkin niin samalla tulee vaihdettua kuulumisia myös hevosista :)

 

 

 

Jarra ja Verokki

 

 

 

Olen miettinyt tulevaisuuden haaveita. Uskallanko haaveilla, uskallanko odottaa jotain tulevaa? Pelkäänkö liikaa että käy jotain pahaa? Pelkään, mutta haluan silti rakentaa Jarran ympärille toiveita ja unelmia.

 

Haluaisin että se pysyisi terveenä. Haluaisin viedä sen keväällä näyttelyihin. Haluaisin että se oppisi ajolle nopeasti jotta voisin myös itse ajaa sitä joskus. Haluaisin että se osaisi juosta. Kovaa. Kovempaa kun kaikki muut. Haluaisin että se pääsisi ensi vuonna opetuslähtöön. Ja koelähtöön.

 

Ja vaikka mikään noista ei tapahtuisi, rakastaisin sitä ihan yhtä paljon.

 

Haaveilla pitää, vaikka sitten siitä Villinmiehen tammakilvan voitosta. Tärkeintä on että jaksaa uskoa parempaan tulevaan.

Tyttö tuli kotiin

Jarra saapui kotiin eilen. Matka oli mennyt hyvin, vaikka hurjalla lumisateella säätiedotuksissa peloteltiinkin. Onneksi aamun aikana ei kuitenkaan hirveästi satanut.

 

Se pääsi heti Varpun kanssa samaan tarhaan tekemään tuttavuutta. Kaikki sujuikin yllättävän hyvin, ei vinguttu, potkittu eikä hilluttu. Ihmeissäänhän tuo katseli että "tännekkö miun nyt pitää jäädä?" mutta muuten ei pahemmin paikan vaihdoksesta stressaantunut.

 

 

 

Illalla otettiin hevoset sisälle ja Jarraa varten oli laitettu toiseksi perimmäinen karsina valmiiksi. Se teki stopin ovelle mutta lopulta suostui tulemaan karsinaan. Samalla kuitenkin sikalan jauhokone hurahti päälle vieressä ja sitä sitten vähän kauhisteltiin, piti hieman keulia oveakin vasten :D Teimme siinä sitten päätöksen että vaihdamme Jarran ja Keijon paikkaa niin Jarra saa olla lähestulkoon keskellä tallia. Siitä näkee suurimman osan muista hevosista ja muutenkin uuden tallin tapahtumiin on parempi tutustua keskeiseltä paikalta. Uuteen karsinaan meni hyvin sisälle ja rauhottui nopeasti syömään heiniä. Naapurikarsinan kuningasruuna Huispa tosin vähän vingahteli sille kaltereiden välistä.

 

 

 

 

 

Tänäpäivänä olikin jo tutumpaa, Varpun kanssa olivat tarhassa kuin vanhat tuttavat. Kävin monta kertaa päivän aikana sitä siellä rapsuttelemassa ja silittelemässä. Kovin utelias tuo on, tulee luokse kun pyytää ja nimeltä huutaessa hirnahtaa. Aikamoinen tapaus <3 Onnikin teki tuttavuutta aitauksessa heinätuppojen kera.

 

 

 

 

 

 

Illalla Jarra tuli sisälle hyvin ja ruokaakin ehti jo vähän hermoilla kun muut saivat ennen häntä. Jalalla jo vähän ovea kolauteltiin että eikö ala kauraa kuulumaan. Ruuat on syönyt hyvin. Kauraa, kivennäistä, pellavapuuroa ja heinää. Kaikki näkyy kelpaavan. :)

 

 

 

 

 

Kokeiltiin vielä illalla käytävällä kahden puolin kiinni seisomista. Hyvin meni sekin :) Ei hyppinyt eikä hätäillyt, antoi harjata ja nostin etujalatkin. Vielä ei enempiä olla tehty, eikä tässä mikään kiire olekkaan. Kunhan kotiutuu ja tottuu. Hätäilemällä ei hyvää tule.

 

 

Olen aika onnellinen. Ihana itsenäisyyspäivä, tämä päivä ja tulevaisuus. <3 Kaikki menee hyvin, uskon niin, koska PUNAPÄÄT EIVÄT PÄÄSE TAIVAASEEN ;)

Hankintoja

Olen tehnyt Jarraa varten pakolliset hankinnat. Tosi kurjaa ostaa uudet loimet, riimu ja naru... ;)
Tertun loimi jäi vapaaksi, riimut jäivät Viikkiin. Tulenevatko koskaan takaisin? Jos tulevat, ne saapuvat kirjekuoressa kera letitetyn harjasnipun. En halua edes ajatella asiaa.

Jarra sai tummansiniset loimet punavalkoisilla kanteilla ja mahavöillä. Punaiset nylonriimut ja punamustan narun. Toivottavasti se pitää loimea päällään ettei tarvitse usein tehdä moisia investointeja. Loimia ei tarvitse tosin vielä vähään aikaan, sitten vasta kun sillä aletaan ajamaan. Pihattovarsassa on se hyvä puoli että talvikarvaa löytyy jo senverran että se kyllä tarkenee pihalla ilman loimea.

 

Sadeloimi

 

Fleeceloimi

 

 

Koti

Lappeenrannassa Rasalan kylässä sijaitsee koti. Alhaalla notkossa, peltojen ympäröimänä. Siellä tönöttää kaksi keltaista taloa, talli ja sikala. Sekä liuta muita maatilan rakennuksia. Se paikka tulee olemaaan Jarran koti. Sen ei ikinä tarvitse muuttaa sieltä mihinkään.

 

 

 

Isommassa keltaisessa talossa asuu Mummi ja Taata. Kiven heiton päässä talosta on talli, jonka jatkona on sikala. Tallissa asuu tällähetkellä 10 hevosta; 9 suomenhevosta ja 1 lämminverinen. Sointu, Varpu, Velho, Kimmo, Tuutsi, Lenni, Eikkari, Keijo, Huispa ja Juju. Litanian mukaisessa järjestyksessä ne myös asustavat karsinoita. Toiseksi viimeiseen karsinaan tulee asumaan punatukkainen tyttö nimeltään Jarra. Siinä karsinassa on aiemmin asunut Kaipia, leppoisa kilparuuna. Kaipia muutti äsken takaisin omistajiensa luo huilimaan. Viimeisessä karsinassa asuu Toto-kani.

 

 

 

Tallissa on paljon nuoria hevosia, vain Huispa kilpailee tällähetkellä. Lenni on tämänkesäinen varsa, Velho, Varpu ja Eikkari ovat vuotiaita, Kimmo, Sointu ja Keijo kaksivuotiaita. Tuutsi ja Juju eivät enää kilpaile vaan ovat siitostammoina.

 

 

 

Hyvin lähellä olevassa pienemmässä keltaisessa talossa asuu siskoni miehineen, tyttöineen ja kissoineen. He vastaavat tallin pidosta. Hevoset hoidetaan huolella ja niitä valmennetaan määrätietoisesti, kuitenkin hevosta säästäen. Luotan heihin täysin. Siksi haluan että Jarra asuu siellä.

Paikka on "koti" myös omalle perheelleni. Siellä on vietetty niin monet viikonloput. Tehty heinää, nostettu perunaa, ajettu hevosia, mätetty paskaa, korjattu olkia, kerätty mansikoita, sieniä jne. Sinne on mukava mennä. Apua tarvitaan aina. Sisällä, pihalla, sikalassa tai tallissa.

Rasalassa on tunnelmaa. Surut ja ilot jaetaan.

-Siksi sinne mieli kaihoaa.

Luonteikas nuori nainen

Elämä koettelee

Olipa kerran pikku tyttö, joka innostui hevosista. Ratsastamisesta. Tallilla luuhaamisesta tuli harrastus, joka kesti yläasteikään saakka. Sitten kuvioihin tuli muut jutut, pojat, opiskelut ja lopulta työ ja perhe. Hevosharrastus jäi vuosiksi. Tapahtui kuitenkin ihme, ja siskonsa innoittamana tämä jo naiseksi kasvanut vaimo, kahden lapsen äiti, sai uuden kipinän. Tälläkertaa raviharrastuksen pariin.

Ensin tuli Bluffi. Komea, hurmaava, 3-vuotias herrasmies. Bluffi sulatti sydämen. Sen hevosen kanssa kaikki oli sattuman kauppaa, jopa sen kuolemaan saakka. Se oli ensimmäinen, unohtumaton hevoseni, yhdessä mieheni, siskoni ja siskoni miehen kanssa.
Bluffi ehti olemaan meillä vuoden.

Se menehtyi ruunauksen jälkeiseen komplikaatioon. Liian väljien nivuskanavien myötä ohutsuoli luiskahti nivusista ulos ja mitään ei ollut tehtävissä. Rakas ruunan rupsukka vaipui ikiuneen kotinsa pihassa laukauksen saattelemana. Tuska oli musertava. Ja vain hetkeä aiemmin olin istunut sen rattailla ihastellen kevättalvista päivää. Fiilistellen sitä onnea, että ruunauksessa oli kaikki mennyt hyvin. Että omistin kilpahevosen. Valitettavasti tämä kilpahevonen oli liian hyvä maanpäällisille radoille.

 

Bluffi

Vielä Bluffin eläessä olin jo haaveillut omasta, iki-iki-omasta hevosesta. Olin katsellut useamman viikon ajan ilmoituksia hevostallinetistä. Löytänytkin yhden, kaksi, kolme...

Lopulta kaikki kävi hirveän nopeasti. Bluffin menetys, toive uudesta hevosesta, sopivan löytyminen ja sen kotiin hakeminen.

Terttu haettiin kotiin muutama viikko Bluffin kuoleman jälkeen. Hirveän näköinen karvakasa. Tai kasa karvaa. Takkuinen, laiha 1- vuotias tammavarsa. Mutta silti heti niin rakas. Halusin että se kasvaa ja kaunistuu, odotin kovasti kesää. Kesän aikana Tertusta kasvoikin kaunotar, vaalea liinakkotyttö, varustettuna maailman kultaisimmalla luonteella. Kiintymys oli kasvanut suureksi. Rakastin tammaa niin kovin että en sitä uskaltanut ääneen sanoa. Kiintymyksen mukana tuli pelko siitä että jotain pahaa tapahtuu. Oliko jo aiemmin aavistus tulevasta?

Terttu

Tunsin hukkuvani kun sisko soitti lokakuun loppupuolen aamuna. "-Terttu on kipeä".
Ja Terttu oli kipeä. Se oli todellakin niin kipeä, että edes Viikin hevossairaalassa sitä ei pystytty pelastamaan. Terttu jouduttiin lopettamaan vaikean suolikierteen takia. Se jäi Viikkiin tuhkattavaksi.
Sinne jäi myös hirvittävän iso pala sydämestä.

Ainoa lohtu mikä jäi, oli Einari. Yhdessä syyskuun alussa huutokaupasta ostamamme ori. Einari oli vielä kovin vieras, tuore tapaus. Bluffin tilalle ostettu siskosten perheiden kimppahevonen. Mukaan kimppaan otettiin tälläkertaa myös siskon miehen isä.

 

Einari

Mutta minkäs teit, sydän oli rikki. Silti hetkeäkään en empinyt suunnitelmissani. Jo seuraavana päivänä Tertun kuoleman jälkeen palasin hevostallinetin sivuille. Varovasti kuulostelemaan, selailemaan. Katsomassakin käytiin kahta. Toinen oli liian nuori ja toinen rikki ajettu.

Yhtenä päivänä silmiini sattui ilmoitus jossa myytiin kahta kaksivuotiasta hevosta. Ori ja tamma. Lähellä. Vain reilun 80 kilometrin päässä. Soitin sinne ja sovin että menen katsomaan hevosia, joita sitten olikin kolme. Kaksi oria ja yksi tamma.

Tutkin hevosten sukuja, toisella orilla oli paras suku, tosella orilla paras nimi ja tamma oli muuten vaan upea. Huomasin palaavani aina uudelleen katsomaan kuvaa tammasta. Katsomaan mennessä olin avoimin mielin, oltiin sovittu siskon kanssa että nyt ei katsota ulkonäköä vaan juoksutyyliä. Ja enhän sille minkään mahtanut, se tamma oli niin valtavan hieno, hienoliikkeinen, näpsäkkä tapaus että päädyin siihen.

Teimme eilen, 24.11. kaupat Jarrasta, tummanpunarautiaasta K.M. Nopsalaisesta tammasta. Jarra muuttaa uuteen kotiin itsenäisyyspäivänä, jolloin kasvattajat tuovat sen. Vielä reilu viikko odotettavaa, aika huisin jännää!!

Aion rakastaa sitä. Ihan hirveästi. Tiedän että se ei ole vaikeaa.

 

Jarra

Uusi alku

Aloitan tämän blogin aivan uudelta pohjalta. Tasaiselta ja vakaalta. Elämässäni on tämän vuoden aikana tapahtunut niin paljon harmittavia asioita että nyt on pakko nollata kaikki. Aloittaa alusta, menneistä huolimatta. Vuosi on ollut täynnä haudattuja haaveita, tuuleen huudettua tuskaa. Menettämisen repivää kipua, kuristavaa tunnetta kurkussa, epätoivoa, polttavia kyyneleitä poskilla ja sydäntä viiltävää surua.

Tämä blogi kertoo matkasta. Pitkästä matkasta, jonka olen aloittanut. Tämä matka täytyy taittaa siksi että haavat parantuisivat, unelmat palaisivat ja rohkeus säilyisi.

Tästä alkaa blondin ja punapään matka kohti menestystä.