Toisinaan tulee ikävä

Terttua, Toroskaa, Torttua. Töppö töppö Terttua. Se oli miun silmäterä. Kaunis kuin karkki, näyttelyissäkin sai vallan hyvät pisteet rakenteestaan. Mutta Terttu ei osannut ravata. Se ei ehtinyt oppia. Ja olisiko ikinä oppinutkaan, kun jo pienenä oli omaksunut peitsaamisen ei niin jalon lahjan.

Kiltti se oli. Ja ihana kaikenpuolin. Halailtava ja lelliteltävä. Hyväsukuinenkin, Hissun Tytön viimeinen varsa. Sinne lensi taivaaseen vuosi emänsä jälkeen <3

 

 

 

 

Ja Bluffia. Jonka elämän viimeiset hetket ovat syöpyneet mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Sen kanssa ehti touhuamaan paljon enemmän mitä Tertun kanssa. Oli harjoitusraveja, opetuslähtö ja koelähtökin. Sain itsekkin ajaa sillä useamman kerran. Starttiin asti se ei ehtinyt. Valitettavasti.